Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vähän kaikkea vuodenvaihteen kunniaksi


Joulu ja uuden vuoden juhlat ovat jo historiaa, joten päättynyt on myös urheiluvuosi 2012, josta jäi muistoihin paljon hienoja hetkiä sekä kansainvälisillä urheilukentillä että paikallisella ruohonjuuritasolla. Minulle Joulu ja vuodenvaihde ovat olleet monipuolisen penkkiurheilun aikaa, sillä olen nautiskellut mm. lentopallosta, jääkiekosta ja koripallosta.

Koripalloa en ole päässyt vielä seuraamaan paikanpäälle tämän kauden aikana, mutta muutaman mieluisan hetken olen silti lajin parissa viettänyt. Ensimmäisen koriskokemuksen Joulun pyhinä sain kun menin Littoisiin kinkunsulatteluturnaukseen pelaamaan lentopalloa. Törmäsin samalla Monitoimitalon aulassa Ura Basketin Hall of Fameen. Lasivitriiniin tehty ”paikallinen korismuseo” ei ollut koolla pilattu, mutta minusta se oli erittäin hieno merkki kaarinalaisesta koripallo- ja urheiluperinteestä. Seuran historian suurimpina niminä Hall of Fameen olivat päässeet Pekka Kallio, Kimmo Vyyryläinen, Samu Kaaresvirta, Ville Kaunisto, Matti Nuutinen ja Emir Sulejmanovic. Aika kova liuta entisiä ja nykyisiä pelimiehiä sekä yksi tulevaisuudenlupaus.

Toinen koriskokemus tuli vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun tajusin Twitter-kommenttien kautta, että Uudessakaupungissa oli käynnissä mielenkiintoinen paikalliskamppailu Korihaiden ja Nilan Bisonsin välillä. Paikanpäälle en tunnin ajomatkasta johtuen voinut lähteä, joten aloin kaivaa netistä ottelun seurantaa. En ole ennen käyttänyt koripallon livescorea, mutta sen löydettyäni täyttyy kyllä kehua tuota palvelua ja todeta että tulen jatkossakin seuraamaan otteluita sitäkin kautta. Livescore tarjosi seuraajalleen tilanteen lisäksi erittäin tarkat tilastot muistakin ottelun tapahtumista sekä jopa tekstimuotoisen ”selostuksen”. Livescoren lisäksi aion paneutua koripalloon myös livenä, sillä sunnuntaina olisi tarjolla Ura Basket – ToPo Littoisissa, joten taidan silloin mennä paikanpäälle seuraamaan mahdollisia tulevia Hall of Fame nimiä.

Niin sanottuihin välipäiviin on mahtunut myös kaksi lentopallon Mestaruusliigan ja kaksi jääkiekon SM-liigan ottelua. Kiekossa ensimmäinen ottelu oli TPS – Ässät, jota pääsin seuraamaan vieraana erään yrityksen aitiosta käsin. Kyseisessä ottelussa Aitio olikin koko tapahtuman mielenkiintoisin juttu, sillä kaukalon puolella ei juuri hienouksia nähty. Päätin antaa TPS:lle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja suuntasin jo viikko Ässät-pettymyksen jälkeen uudestaan HK Areenalle. Tepsi – Kärpät olikin viihdearvoltaan jo huomattavasti parempi tapahtuma. Siitä pitivät huolen nykyään hyvin mukana elävän faniryhmän lisäksi mm. Atte Engren ja Marko Anttila, jonka ihailijoihin en tavallisesti kuulu, mutta pakko kehua silloin kun sen paikka on. Tuosta Tepsin faniporukasta ja siellä tapahtuneesta muutoksesta pitää kirjoittaa ihan oma blogitekstinsä tässä kevään aikana.

Lentopallossa Raision Loimu järjesti ”retro-ottelun”, kun vastaan saapui kaikkien aikojen maratontaulukon kärkijoukkue Tampereen Isku-Volley. Loimu ajaa maratontaulukossa Iskua kovasti takaa, joten retroteemalle oli hyvä historiallinen asetelma olemassa. Retroilu toi otteluun hyvän lisämaun, joten tällaisia kaikenmaailman keinotekoisiakin juhla- ja teemaotteluita saisi olla minusta enemmänkin. Kunhan ne näkyvät ottelutapahtumassa muutenkin kuin lehti-ilmoituksessa. Raisiossakin oli tapahtumaan panostettu monella tapaa. Tästä pääset katsomaan ottelun koostevideon pelaaja- ja valmentajakommentteineen  > > >.

Tänään lauantaina suuntaan Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi nimittämääni Vantaan Energia Areenaan, jossa isketään naisten ja miesten lentopallon Suomen Cupin finaalit. Naisten finaali sai viikolla rutkasti lisäväriä, kun kaikkien aikojen kuumimpiin suomalaisiin lentopallonimiin lukeutuva Riikka Lehtonen ilmoitti tehneensä lyhytaikaisen sopimuksen kasvattajaseuransa LP Kangasalan kanssa (lue uutinen). Finaalissa Kangasala saa vastaansa ”tietysti” LP Viestin, joka on ollut kestomenestyjä kotimaisilla naisten liigaparketeilla jo usean vuoden ajan. Miesten finaalissa Pielaveden Sampo lähtee haastamaan ennakkosuosikkina Vantaalle matkustavaa Vammalan Lentopalloa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti